Moikka!
Olen Piia, eli se tyyppi Uratsempparin takana. Olen toimelias ja helposti innostuva persoona. Lapsena äitini ei suostunut ostamaan minulle tietokonetta, mutta sain isäni kaverilta hänen vanhan koneensa. Virittelin sen itse käyttökuntoon ja yhdistin nettiin — siihen aikaan, kun internetin yhdistämisäänen kuuli vielä koko pitäjä.
Äitini ansiosta opin jo varhain ratkaisukeskeisyyttä ja ymmärsin tietokoneiden toimintaa. Hän antoi minun kokeilla ja tutkia digilaitteita vapaasti. Isälleni puolestaan olen kiitollinen siitä, että hän mahdollisti nämä digikikkailut ja kannusti tekemään itse sekä rohkeasti kokeilemaan uutta.
Olen ensimmäiseltä ammatiltani liikuntaneuvoja (Varalan urheiluopisto) ja työskennellyt koripallovalmennuksen parissa. Sieltä on lähtenyt rakentumaan vahva valmennuksellinen työotteeni. Jatkoin opintoja Oulun ammattikorkeassa sosionomiksi ja siitä edelleen ammatilliseksi opettajaksi (Haaga-Helia). Tässä kohtaa hurahdin kasvatustieteisiin ja pääsin opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon kasvatustieteen maisteriksi. Maisteriopintojen ohella suoritin yrittäjän ammattitutkinnon Gradiassa sekä opinto-ohjaajaopinnot JAMKissa.
Jo sosionomiopintojen jälkeen huomasin kiinnostukseni digitaalisiin välineisiin ja verkko-ohjaustyöhön. Kerta toisensa jälkeen löysin itseni osallistumasta erilaisiin digitaalisen nuorisotyön koulutuksiin ja verkko-ohjauswebinaareihin.
Työskennellessäni Valma-koulutuksen parissa opettelin itsenäisesti luomaan sisältöä Google Classroomiin ja It’s Learningiin. Perehdyin erityisesti verkkopedagogiikkaan sekä siihen, miten rakentaa laadukkaita ja vuorovaikutteisia verkkokursseja.
Kasvatustieteen opinnoissani pääsin harjoitteluun JAMKiin verkkopedagogiikan pariin. Rakensin yhteistyössä kouluttajien kanssa koulutusmateriaaleja englanninkieliseen opettajakoulutukseen Moodle-alustalle. Vuotta myöhemmin osallistuin Jyväskylän yliopistossa Moodle-kurssin rakentamiseen henkilöstön ohjauksen tueksi.
Vuonna 2024 työskentelin JAMKilla avoimen korkeakoulun suunnittelijana. Työsuhteeni aikana rakensin uusille opiskelijoille korkeakouluopintoihin orientoivan materiaalin Minä avoimen opiskelijana. Perustyöni ohella halusin hyödyntää verkkopedagogista osaamistani ja tarjota sen kautta lisäarvoa oppimateriaalien kehittämiseen.
Yrittäjyys on ollut mielessäni jo liikuntaneuvojaopintojen aikana, mutta tuolloin se ei vielä tuntunut omalta jutulta. Olen työskennellyt useissa eri tehtävissä ja kerryttänyt paljon työkokemusta. Nyt kokemusta, osaamista ja ennen kaikkea rohkeutta on kertynyt niin paljon, että uskalsin lähteä yrittäjäksi.
Rakkaudesta digitaalisiin oppimisratkaisuihin, oppimismuotoiluun ja verkkokursseihin tarjoan yrityksille digitaalisen oppimismuotoilun palveluita sekä yksityisasiakkaille uravalmennusta verkkokurssien muodossa. Oma verkkokurssialustani ja kurssini mahdollistavat jatkuvan harjoittelun digitaalisten oppimisratkaisujen ja oppimismuotoilun parissa.
Jos sinulla heräsi kysyttävää tai organisaatiosi kaipaa digitaalisen oppimismuotoilun osaajaa, niin laita rohkeasti viestiä.